23.11.1988

Mikkelin raastuvanoikeuden päätös 25.8.1986

Raastuvanoikeus on lausunut, että Hartolan kihlakunnanoikeuden asetettua 25.3.1985 Oy Hartola Woodin konkurssiin valvonta konkurssissa oli toimitettu 1.8.1985, oikeastaan 21.8.1985, ja konkurssituomio oli julistettu 12.11.1985. Suomen valtio Mikkelin työvoimapiirin toimiston edustamana oli konkurssipesän velkojana 12.11.1985 allekirjoitetulla haastehakemuksella pyytänyt Lahden raastuvanoikeudelta Oy Hartola Woodin ainoan osakkaan haastamista takaisinsaantia konkurssipesään koskevaan oikeudenkäyntiin, jossa valtio tuli konkurssisäännön 46 §:n nojalla vaatimaan, että hakemuksessa tarkoitetut vekseleiden luovutukset julistettaisiin peräytyneiksi ja että osakas velvoitettaisiin palauttamaan yhtiön konkurssipesälle 366.654,60 markan määräiset vekselit tai toissijaisesti niiden markkamääriä vastaava arvo. Haaste oli annettu osakkaalle tiedoksi 17.11.1985. Kanteesta tiedon saatuaan takaisinsaantijutun vastaaja oli 12.12.1985 maksanut työvoimapiirin toimistolle sen yhtiön konkurssissa valvoman määrän 32.270,59 markkaa korkoineen eli yhteensä 36.204,97 markkaa. Takaisinsaantia koskeva kanne oli 21.1.1986 Lahden raastuvanoikeudessa jäänyt asianosaisten poissaolon vuoksi sillensä. Työvoimapiirin toimisto ei ollut konkurssisäännön 47 §:n mukaisesti ilmoittanut takaisinsaantikanteen nostamisesta konkurssihallinnolle.

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että konkurssihallinnon, työvoimapiirin toimiston ja erään toisen velkojan neuvottelussa oli sovittu, että konkurssipesän vähävaraisuuden vuoksi työvoimapiirin toimisto valtion edustajana nostaisi takaisinsaantia koskevan kanteen. Kanteen tarkoituksena oli ollut, kuten siinä oli vaadittukin, varojen saaminen konkurssipesälle.

Tämän vuoksi ja kun työvoimapiirin toimiston kerrottu menettely oli ollut konkurssipesän muiden velkojien oikeutta loukkaava ja kun myös takaisinsaantia koskevassa asiassa tehdyn sovinnon nojalla saatujen varojen oli konkurssisäännön 45 §:n säännöksen huomioonottaen katsottava kuuluvan konkurssipesälle, raastuvanoikeus on velvoittanut työvoimapiirin toimiston valtion edustajana suorittamaan konkurssipesälle 36.204,97 markkaa 16 prosentin korkoineen perusteettomasti nostetun, konkurssipesälle kuuluvan rahaerän suorituspäivästä 12.12.1985 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 5.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 25.8.1986 lukien.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 31.12.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi työvoimapiirin toimisto oli saattanut jutun, on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen varaan ja velvoittanut työvoimapiirin toimiston suorittamaan konkurssipesälle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 800 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että työvoimapiirin toimiston edustajan erään toisen velkojan edustajan ja konkurssihallinnon kanssa käymissä keskusteluissa oli päädytty siihen, että työvoimapiirin toimisto valtion edustajana nostaa raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun takaisinsaantikanteen yhtiön osakasta vastaan. Työvoimapiirin toimisto olikin pannut vireille sanotun kanteen. Takaisinsaantijutun vastaajan saatua 17.11.1985 haasteen tiedokseen, hän oli 12.12.1985 maksanut työvoimapiirin toimistolle sen yhtiön konkurssissa valtion edustajana valvoman, yhtiön konkurssiin luovutetuista varoista maksettavaksi tuomitun saatavan korkoineen. Takaisinsaantia koskeva juttu oli sille määrättynä käsittelypäivänä, josta konkurssihallinto oli saanut tiedon 12.12.1985, jäänyt asianosaisten poissaolon johdosta sillensä.

Takaisinsaantijutun vastaaja ei ole työvoimapiirin toimistolle maksanut osasuoritusta takaisinsaantikanteella konkurssipesälle tuomittavaksi vaaditusta määrästä, vaan maksu on tapahtunut valtion yhtiön konkurssissa valvoman saamisen suoritukseksi. Työvoimapiirin toimiston oikeus ajaa konkurssisäännön 47 §:n nojalla konkurssipesän velkojana takaisinsaantia koskevaa kannetta on lakannut sen johdosta, että valtio on saanut täyden suorituksen mainitusta konkurssisaatavastaan. Työvoimapiirin toimisto ei ole suorituksen vastaanottamalla tehnyt sovintoa takaisinsaantia koskevassa asiassa eikä valtion konkurssisaamisestaan saama suoritus ole muutoinkaan ollut takaisinsaannilla saatua omaisuutta, joka konkurssisäännön 45 §:n nojalla kuuluisi konkurssipesään. Valtio ei ole muullakaan esitetyllä perusteella velvollinen maksamaan konkurssipesälle puheena olevaa suoritusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan ja kanne hylätään sekä valtio vapautetaan kaikesta jutussa tuomitusta maksuvelvollisuudesta. Koska konkurssipesä on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, se velvoitetaan suorittamaan työvoimaministeriölle korvaukseksi sillä täällä olleista kuluista 1.200 markkaa.